Parlamentista Markku Eestilä: Terveyskeskustyön houkuttelevuuteen satsattava merkittävästi

Parlamentista Markku Eestilä: Terveyskeskustyön houkuttelevuuteen satsattava merkittävästi

Poliittinen pystypaini Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuudesta jatkuu kuukaudesta toiseen, vaikka valtakunnalliset ratkaisut on tehty jo viime eduskuntakaudella. Silloin hyväksytyn rahoituslain mukaan hyvinvointialueet saavat ensi vuonna valtion rahoitusta reilusti lisää, yhteensä 26,2 miljardia. Tähän summaan sisältyy kustannusten jälkikäteistarkistuksen muodossa annettava 1,46 miljardin lisärahoitus. Indeksikorotus tuo hyvinvointialueiden kassaan ensi vuonna 738 miljoonaa lisää ja palvelutarpeen kasvu 273…

Parlamentista Marko Kilpi: ”Olemmeko varautuneet yksilötasolla riittävästi kriisien varalle?”

Parlamentista Marko Kilpi: ”Olemmeko varautuneet yksilötasolla riittävästi kriisien varalle?”

(Kirjoitus on julkaistu Karjalaisessa ja Savon Sanomissa 28.2. Parlamentista -kirjoitussarjassa.) Talous, terveys ja turvallisuus olivat viime vaaliteemojani. Tiesin, että tehtävää riittää, mutta on myönnettävä, että ehkä kukaan ei tiennyt, kuinka paljon sitä tulee olemaankaan. Terveydessä on meneillään historian suurin muutoskokonaisuus. Väki vanhenee ja työssäkäyvät vähenevät. Sitä kutsutaan kestävyysvajeeksi. On täysin selvää, että menojen kasvua täytyy hillitä,…

|

Pohjois-Karjalan hyvinvointialue toteutti asukaskyselyn

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen toteuttamaan asukaskyselyyn tuli 2340 vastausta 481 eri henkilöltä. Kyselyn on tarkoitus olla päättäjien tukena hyvinvointialuestrategiaa työstäessä. Kyselyssä nousi seuraavia huomioita: lähes puolet vastaajista pitivät asiakaslähtöisyyttä tärkeimpänä perusperiaatteena. Lähes neljännes vastaajista taasen nosti tärkeimmäksi asiaksi turvallisuuden. Strategiatyö ja palvelusuunnitelman laadinta jatkuvat asukkaiden kanssa Kohti hyvinvointialuetta -kuntakierroksilla marras-joulukuun aikana. Tutustu kyselyn tuloksiin tarkemmin Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen…

Pohjois-Savo häviäjien puolella maakuntamallissa

Pohjois-Savo ei ole maakuntamallin rahoitusmallin voittajien, vaan häviäjien puolella. Vuonna 2029 Pohjois-Savolla tulee olemaan 12,5 miljoonaa euroa suhteellisesti vähemmän rahaa käytettävissä sote-palveluihin kuin tällä hetkellä. Suhteellisesti tarkoittaa, että siinä huomioidaan alueen palvelutarpeen kasvu. Siksi on hämmästyttävää, että erityisesti keskustalaiset luottamushenkilöt odottavat sote-maakuntauudistusta kuin nousevaa kuuta. Ja entäs muutoskustannukset, jotka tulevat sote-kustannusten päälle? Tänä vuonna ja…

|

Pohjois-Savon hyvinvointialueen kysely ikääntyneiden palvelujen kehittämisestä

Pohjois-Savon hyvinvointialueella asuva! Vastaa hyvinvointialueen kyselyyn ikääntyneiden palvelujen kehittämisestä. Kyselyn tuloksia hyödynnetään hyvinvointialueen ikääntyneiden palveluita kehittäessä sekä palvelulupausta muodostettaessa. Vastausaika 3.-23.10.2022. Pääset vastamaan kyselyyn tästä linkistä.

Poliisiharjoittelija saa palkkaa, hoitajaharjoittelija talkoilee

Hoitohenkilöstön henkilöstövaje on ollut tänä kesänä vaikea muun muassa terveyskeskussairaaloissa, kotihoidossa sekä ikäihmisten asumispalveluissa. Henkilöstövaje hankaloittaa koko palveluketjun toimintaa. Monessa terveyskeskussairaalassa on jouduttu sulkemaan osastoja useamman kuukauden ajaksi. Tällöin suurin paine kohdistuu jälleen keskussairaalaan ja sen kesäaikana ruuhkautuneeseen toimintaan. Tähän olemme tottuneet jo aikaisempina vuosina ja kiltisti odottaneet päättäjiltä oikeita päätöksiä ja parempia aikoja. Onko…

Politiikan Pulssi-kiertue Savo-Karjalassa 29.-30.1.

Politiikan Pulssi-kiertue Savo-Karjalassa 29.-30.1.

Sykkiikö sydämesi kiivaasti kotikunnan asioille? Vai oletko tasaisen rauhallinen vastuunkantaja? Kokoomus mittaa nyt politiikan pulssia eri puolilla Suomea. Tule puhumaan kanssamme juuri sinulle tärkeistä asioista. Testaa samalla, olisiko sinussa ainesta kokoomuksen ehdokkaaksi. Voit myös ilmoittautua suoraan ehdokkaaksi tai vinkata sopivaa ehdokasta osoitteessa ehdolle.fi. Keskiviikkona 29.1. 18.00-18.45 Varkaus, Nautinto Bakery Torstaina 30.1. 9.00-9.45 Joensuu, tori 11.15-12.00…

Puskista huutelijoita riittää, vaatii rohkeutta ilmaista mielipiteensä

Kuntavaalit, meidän kaikkein tärkeimmät vaalimme, käydään ensi keväänä. Tärkeimmät siksi, että kunnissa tehdään jokaisen kuntalaisen arkeen ylivoimaisesti eniten vaikuttavat päätökset. Kaikenlaiset arkiset asiat, mitä jokainen näkee työ- tai koulumatkallaan, ovat kunnanvaltuustoissa päätettyjä asioita. Jos arki on sujuvaa, elämä rullaa hyvin. Kuntavaaleissa valitut luottamushenkilöt pyrkivät omassa roolissaan turvaamaan kuntansa kilpailukyvyn, elinvoiman ja kuntalaisten hyvinvoinnin. ”Yhteiskunta elää…

Sakari Pääkkö Kuopiosta valittiin Savo-Karjalan Kokoomus ry:n uudeksi puheenjohtajaksi

Savo-Karjalan Kokoomus ry:n sääntömäärinen syyspiirikokous valitsi kokouksessaan su 11.12.2022 Sakari Pääkön Kuopiosta uudeksi puheenjohtajaksi.  Kolme kautta puheenjohtajana toiminut Jouni Holopainen ei asettunut enää ehdolle uudelle jatkokaudelle.  Sakari Pääkkö on Kokoomuksen puoluevaltuuston jäsen sekä kuopiolainen kaupunginvaltuutettu ja kaupunkirakennelautakunnan puheenjohtaja. Hän toimii myös Pohjois-Savon hv-alueen aluehallituksen asiakaskokemusjaoston jäsenenä. Varapuheenjohtajiksi valittiin Tommi Pesonen Tohmajärveltä ja Aulikki Sihvonen Kontiolahdelta….

Sisällön loppu

Sisällön loppu