Parlamentista Marko Kilpi: ”Olemmeko varautuneet yksilötasolla riittävästi kriisien varalle?”
(Kirjoitus on julkaistu Karjalaisessa ja Savon Sanomissa 28.2. Parlamentista -kirjoitussarjassa.)
Talous, terveys ja turvallisuus olivat viime vaaliteemojani. Tiesin, että tehtävää riittää, mutta on myönnettävä, että ehkä kukaan ei tiennyt, kuinka paljon sitä tulee olemaankaan.
Terveydessä on meneillään historian suurin muutoskokonaisuus. Väki vanhenee ja työssäkäyvät vähenevät. Sitä kutsutaan kestävyysvajeeksi. On täysin selvää, että menojen kasvua täytyy hillitä, mutta palveluista on pidettävä huolta.
Taloudessa kaikki hälyttimet huutavat punaisella. Julkista velkaa suhteessa bruttokansantuotteeseen on yli 80 prosenttia. Sitä saisi olla vain 60 prosenttia. Perusjäämä on negatiivinen, kun esimerkiksi oliiviöljymaissakin se on positiivinen. Rajoja saa rikkoa vain vähäisesti ja väliaikaisesti. Näin ei ole kummankaan kohdalla. Suomen talous ei ole kasvanut 18 vuoteen, ja kestävyysvaje painaa päälle. Suomi-neito syö hurjasti enemmän kuin tienaa.
Turvallisuudessa olemme vakavimmassa tilanteessa sitten sotien. Maailmanpolitiikan mannerlaatat repeilevät liitoksistaan hyvin nopeasti ja rajusti. Suomi ei ole turvassa kaukana reunalla vaan etulinjassa, kaiken keskipisteessä. Supervaltoja johtavat henkilöt, joiden toiminta on hyvin ennakoimatonta ja epävakaata. Tavat toimia ovat muuttuneet täysin. Se lisää entisestään sekasortoisuutta. Mikään ei ole kuin ennen.
Viimeistään nyt pitäisi olla kaikille selvää, että menneeseen ei kannata haikailla. Sitä ei enää ole. On löydettävä kaikissa asioissa uusia tapoja toimia. Tehokkaampia. Parempia. Edullisempia. Menneestä ei löydy ratkaisuja nykypäivän ongelmiin.
Taloutta on korjattu, turvallisuutta vahvistettu kaikilla sektoreilla ja terveydessäkin suunta alkaa kääntyä oikeaan. Mitään näistä ei ole tuhottu, ei ajettu alas, vaikka niin väitetäänkin. On tehty oikeita asioita, mutta on selvää, että suurissa muutoksissa tulokset eivät synny hetkessä.
Vaikka talouteen liittyvät päätökset tuntuvat kovilta, ne ovat välttämättömiä. Paras turva kriisin varalle on vahva julkinen talous. Sitä se ei ole, ja me elämme kasvavien multikriisien aikaa. Jälleen yhtälö on hyvin vaikea.
Hallitus ei pysty yksin tekemään kaikkea. Jokaisen on otettava enemmän vastuuta. Turvallisuudessa se korostuu eniten. Olemmeko varautuneet yksilötasolla riittävästi kriisien varalle? Olemmeko riittävän iskunkestäviä? Olemmeko huolehtineet riittävästi omasta resilienssistä? Mitä juuri sinä teet, jos pahin tapahtuu? Jokaisen on tärkeää ymmärtää vallitseva todellisuus, jossa elämme. Sitä voisi kutsua kriisitietoisuudeksi.
Marko Kilpi
kansanedustaja