Kansanedustaja Markku Eestilä: Hidastelu voi olla kohtalokasta

Keskustan varapuheenjohtaja Riikka Pakarinen ja puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen ovat kirjoituksillaan avanneet ulko- ja turvallisuuspoliittisen keskustelun myös Pohjois-Savossa. Keskusta aikoo myös järjestää puolueen ja keskustan eduskuntaryhmän yhteistyönä laajan ja kaikille suomalaisille avoimen keskustelukierroksen turvallisuudesta. Käytännössä se tarkoittanee keskustelua siitä, kannattaako liittyä Natoon ja millä aikataululla vai jättäydymmekö edelleen epämääräisen Nato-option varaan. MONIPUOLINEN keskustelu on juuri nyt paikallaan, mutta kello käy. Kukaan…

Kansanedustaja Markku Eestilä: Metsästäjät jahdin kohteena

Eduskunta on säätänyt Euroopan unionin luontodirektiivin linjausten ja ohjeiden mukaan voimassa olevan metsästyslain, jonka nojalla Suomen riistakeskus voi myöntää esimerkiksi karhun ja ilveksen metsästykseen poikkeuslupia. Kyse on yleensä näiden suurpetojen kannanhoidollisesta metsästyksestä, jonka avulla ennaltaehkäistään petojen aiheuttamia vahinkoja. Järjestely on ollut toimiva eikä missään nimessä ole uhannut esimerkiksi karhun suotuisan suojelun tason säilyttämistä. Eduskunta on…

Kansanedustaja Markku Eestilä: Suomi ei voi ajautua riippuvuudesta toiseen

Eduskunta käsittelee parhaillaan hallituksen esitystä ilmastolaiksi. Se on valmisteltu Euroopan ollessa syvässä rauhan tilassa. Näin ollen tavoitteiden asettelussa ei ole voitu ottaa huomioon Ukrainan sodan aiheuttamaa suurta muutosta, jossa koko Eurooppa pyrkii eroon venäläisestä fossiilienergiasta. Ilmastolain tiukat vuosilukutavoitteet, kuten hiilineutraliteetti vuoteen 2035 mennessä, perustuvat menneeseen aikaan. Kannatan päästöjen vähentämistä ja vihreää siirtymää, kunhan ne toteutetaan…

Kansanedustaja Markku Eestilä: Uusi hallitus, uusi mahdollisuus

Kansanedustaja Markku Eestilä: Uusi hallitus, uusi mahdollisuus

Sanotaan, että etsivä löytää ja kolkuttajalle avataan. Itse en ole löytänyt koko kesän velloneesta rasismikeskustelusta oikeastaan yhtään mitään uutta, vaikka olen ihan etsimällä etsinyt. Eikä keskustelu ole ainakaan minulle avannut ovea parempaan tulevaisuuteen, vaikka kolkuttelijoita, jopa rynkyttäjiä, on riittänyt. Sen sijaan on tullut – anteeksi vaan – tunne, että Suomessa on hieman parempia ihmisiä, jotka…

Kansanedustaja Marko Kilpi: Keskuudessamme kasvaa työkyvyttömiä lapsia

Keskustelin juuri erään kokeneen opettajan kanssa, joka työskentelee idyllisessä, noin 10 000 asukkaan pikkukaupungissa. Kaupunki sijaitsee etäällä kasvukeskuksista, kaukana urbaanista sykkeestä, keskellä kaunista, rauhallista suomalaista luontoa. Opettaja kertoi, että ennen luokassa oli vain muutamia, jotka tarvitsivat erityistä tukea, joilla on oppimisvaikeuksia ja keskittymishäiriöitä. Heitä oli selvä vähemmistö. Nykyään tilanne on kääntynyt täysin toisinpäin. Selvää vähemmistöä…

Kansanedustaja Marko Kilpi: Poliisin resurssit ovat Suomen turvallisuuden avain

Krimin valtauksessa 2014 nähtiin, kuinka alueelle ilmestyi raskaasti aseistettuja, tunnuksettomia sotilasjoukkoja. Pääosin juuri he anastivat Krimin tuolloin Ukrainalta. Yleisen turvallisuustilanteen muuttumisen myötä Suomeen kohdistuu uhkia, jotka ovat hyvin konkreettisia. Niitä vastaan me varustaudumme ja valmistaudumme. Puolustusvoimat saa 2,5 miljardia, joka on erinomaisen hyvä ja välttämätön asia. Myös 11 miljardin hävittäjähankinnat puoltavat paikkaansa. Panostusten yhteissumma on…

Kansanedustaja Marko Kilpi: Taideharrastuksista apua nuorten väkivallan ehkäisyyn?

Kansanedustaja Marko Kilpi: Taideharrastuksista apua nuorten väkivallan ehkäisyyn?

Historiallisesti tarkasteltuna suomalaista yhteiskuntaa väkevimmin viime vuosikymmeninä ravistelleet rikostapahtumat ovat olleet nuorten tekemiä. Useat joukkosurmat ovat muuttaneet Suomea ja käsitystä Suomesta perusteellisesti. Pandemian ja Ukrainan sodan vaikutukset näkyvät nuorten elämässä vielä pitkään. Myös intensiivinen ja rajoittamaton sosiaalisen median käyttö on tutkitusti yhteydessä nuorten pahoinvointiin. Nuorten käyttäytyminen heijastelee laajemmin yhteiskuntamme ongelmia. Erityisen vakavasti on suhtauduttava siihen,…

Kansanedustaja Marko Kilpi: Väkivallan laskukone on armoton

Suomalaisten Nato-kannatus on noussut historiallisesti näinä historiallisina aikoina. Vielä on kuitenkin runsaasti kansalaisia ja päättäjiä, jotka vähintäänkin empivät kantaansa. Ensimmäiseksi on ymmärrettävä, että Suomen turvallisuustilanne muuttui yhdessä yössä rajusti ja peruuttamattomasti. Kaikki se, mihin Suomen puolueettomuus-, ulko- sekä puolustuspolitiikka toisen maailmansodan jälkeen perustui, on menettänyt arvonsa. Tilanne on arvioitava ja rakennettava täysin uusiksi. MIKÄLI Vladimir Putin onnistuu…

Kansanedustajaehdokas Anne Knaapi: Hoivakulttuurin pöläyttely on tarpeen

Luin ilolla jutun ikäihmisten ammatillisesta perhehoidosta Iki-Wanhassa (Karjalainen 18.1.2023) ja oikein piti etsiä juttu myös Metka-Paapolasta (Karjalainen 5.7.2022) Tasasta ja hyvvee, tavallista normaalia elämää tukeva palvelu on varmasti jokaisen ikäihmisen toive. Hyvinvointialueet aloittavat valmiiksi aliresurssoituina ja olemme varautuneet huonosti väestön ikärakenteen muutokseen. Vanhuus ei todellakaan tule Suomessa yksin. Palvelutarpeiden kasvusta selviäminen ei ratkea vanhoilla toimintatavoilla…

Kansanedustajaehdokas Anne Knaapi: On niin kiire juosta, ettei ehdi hypätä pyörän selkään

Hallitus päätti porrastaa vanhusten ympärivuorokautisen hoivan hoitajamitoituksen kiristystä (SS 26.1.). Nykyinen kuusi hoitajaa kymmentä asukasta kohti muuttuu huhtikuun alussa muotoon 13 hoitajaa/20 asukasta ja joulukuun alussa muotoon 14 hoitajaa/20 asukasta. Käytännössä henkilöstöä ei ole saatavilla vaatimusten mukaisesti. Hoivapaikoilta edellytetään nimenomaan sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä. Työtehtävien mukaisesti vanhustenhoivassa ei kuitenkaan tarvita mitoituksen sääntelemää määrää lähihoitajia ja…

Sisällön loppu

Sisällön loppu