Siirry sisältöön
Liity jäseneksi
Kokoomusfoorumille

Savo-Karjalan Kokoomus

  • Etusivu
  • Ajankohtaista
  • Meistä
  • Tapahtumat
  • YhteysLaajenna
    • Piiritoimisto
    • Piirihallitus
    • Kansanedustajat
    • Pohjois-Karjalan aluevaltuutetut
    • Pohjois-Savon aluevaltuutetut
    • Kunnallisjärjestöt
    • Paikallistoimisto – Joensuu
  • HyvinvointialueetLaajenna
    • Pohjois-Karjalan hyvinvointialue
    • Pohjois-Savon hyvinvointialue
Savo-Karjalan Kokoomus
Yleinen

Kansanedustaja Marko Kilpi ja ministeri Mari-Leena Talvitie: ”Opintoseteli avaa nuorille uuden oven korkeakoulutukseen”

20.7.202623.7.2026 Lukuaika 1 Minuutti

Kesän alussa moni nuori valmistui toiselta asteelta, mutta jopa kymmenet tuhannet nuoret eivät saa tavoittelemaansa opiskelupaikkaa jatkaakseen opintojaan korkeakoulussa.

Se on iso pettymys. Jotta nuorten tilanne helpottuisi, kokoomus esitti viime kevään kasvuriihessä opintosetelikokeilua ja uusia aloituspaikkoja korkeakouluihin.

Opintoseteli on nuorelle, joka on valmistunut toiselta asteelta tänä keväänä tai viime jouluna eikä saa opiskelupaikkaa korkeakoulussa. Opintosetelillä nuori voi opiskella avoimessa yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa 30 opintopistettä maksutta. Opiskella voi tietyn alan opintoja tai kokeilla eri aloja ilman sitovaa valintaa ja siten, että säilyttää ensikertalaisuuden. Opinnot on mahdollista myöhemmin lukea hyväksi tutkintoon, kun opiskelupaikka irtoaa.

Nuorten viesti on selkeä: opintosetelikokeilu on erityisen tervetullut. Ministeriön tekemässä verkkokyselyssä yli 4500 nuorta kertoi mielipiteensä. Ideaa kannatti 96 prosenttia lukiolaisista ja 89 prosenttia ammatillisessa koulutuksessa opiskelevista. Kuuntelimme ja toimimme.

OIemme osoittaneet kolmivuotiseen opintosetelikokeiluun merkittävän, yli 50 miljoonan euron rahoituksen. Opintoseteli astuu voimaan jo elokuun alusta ja on voimassa kaksi vuotta siitä, kun nuori ottaa sen käyttöön.

Opintosetelin lisäksi nostamme koulutus- ja osaamistasoa uusilla korkeakoulujen aloituspaikoilla ja yhden opiskelupaikan säännöllä. Ensi vuoden alusta voi opiskella samaan aikaan vain yhtä tutkintoa. Tällä vähennämme koulutuksen kasautumista. Esimerkiksi syksyllä 2023 joka neljännellä korkeakoulussa aloittaneella oli jo toinen opiskelupaikka korkeakoulussa tai aiempi korkeakoulututkinto.

Uuden korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vision 2040 mukaan tarjoamme mahdollisuuksia erityisesti nuorille. Yhteiskunta antaa lupauksen maksuttomasta korkeakoulututkinnosta myös vuonna 2040. Juuri se on mahdollisuuksien tasa-arvoa. Korkeakoulutus on sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta paras investointi tulevaan.

Marko Kilpi, kansanedustaja
Mari-Leena Talvitie, tiede- ja kulttuuriministeri, kansanedustaja

Artikkelien selaus

Edellinen Edellinen
Aluevaltuutettu Karita Kaidan valmistelema ja Pohjois-Karjalan aluevaltuustoryhmän tukema valtuustoaloite: ”Rajaseutukriteerin lisääminen hyvinvointialueiden rahoitusmalliin ja raja-alueen tunnistaminen olosuhdetekijänä”

Kokoomus.fi uutisia

  • Jukka Kopra: Garden Helsingin päätöksessä ei ole mitään salattavaa – valtio ei ole maksanut euroakaan
  • Kokoomuksen eduskuntaryhmä julkaisi tekoälyraportin: kymmenen konkreettista päätöstä ja sadan päivän ohjelma Suomelle
  • Kokoomuksen puoluehallitus on valinnut vastuuhenkilöt puolueen verkostoille toimikaudeksi 2026–2028
  • Enni Vattulainen kokoomuksen poliittiseksi suunnittelijaksi
  • Puolueet sopivat yhteisistä pelisäännöistä tekoälyavusteiseen viestintään

Verkkouutiset.fi

  • Viikonlopun säästä ennustetaan epävakaista
  • Iran oppi Yhdysvaltain iskuista – ohjukset laukaistaan nyt puolessa tunnissa
  • Venäjän modernin häivehävittäjän sanotaan syöksyneen maahan
  • Venäjä päästää lisää rikollisia rintamalle – poliitikot peloissaan
  • EU määräsi Googlelle lähes 900 miljoonan euron sakot

Seuraa meitä

Facebook Twitter Instagram

© 2026 Savo-Karjalan Kokoomus

Vieritä ylös
  • Etusivu
  • Ajankohtaista
  • Meistä
  • Tapahtumat
  • Yhteys
    • Piiritoimisto
    • Piirihallitus
    • Kansanedustajat
    • Pohjois-Karjalan aluevaltuutetut
    • Pohjois-Savon aluevaltuutetut
    • Kunnallisjärjestöt
    • Paikallistoimisto – Joensuu
  • Hyvinvointialueet
    • Pohjois-Karjalan hyvinvointialue
    • Pohjois-Savon hyvinvointialue
Haku