Kokoomuksen Partanen demareiden Röppäselle: ”Irtisanomiskynnyksen madaltaminen kannustaa erityisesti pieniä ja yksinyrittäjiä palkkaamaan”
Kuopiolainen alue- ja kaupunginvaltuutettu Neeta Röppänen (sd.) kirjoitti (SS 24.7.), että hallitusohjelma heikentää työntekijän asemaa. Tosiasiassa hallitusohjelmalla helpotetaan työllistymistä ja tehdään työmarkkinoista joustavammat. Muun muassa lisäämällä paikallista sopimista työehdoista voidaan sopia lähellä työntekijää.
Hallitusohjelma kannustaa yrittäjiä rekrytointiin. Irtisanomiskynnyksen madaltaminen kannustaa erityisesti pieniä ja yksinyrittäjiä palkkaamaan ensimmäisen ja toisen työntekijän. Toimet lisäävät työllisyysastetta.
Laittomienlakkojen rajoittaminen on puolestaan jokaisen veronmaksajan etu. Entisenä ay-lakimiehenä ihmettelen, miksi me lainkuuliaiset suomalaiset haluamme niin kovasti kannattaa laittomuutta.
Hallitus aikoo selvittää laillisten lakkojen osalta keinoja, joilla voidaan ehkäistä työtaisteluita ja edistää vapaaehtoista sovittelua. Ja kyllä, me haluamme myös estää yhteiskuntaamme vahingoittavia laittomia lakkoja koventamalla niiden sanktioita. Aivan kuten haluamme myös ennaltaehkäistä väkivaltaa, syrjäytymistä ja katujengien toimintaa. Keneltä tämä on pois?
Hallitusohjelmasta eduskunnassa keskusteltaessa yksi opposition usein käyttämistä väitteistä oli, että Suomi ei olisi erityisen lakkoherkkä maa. Sen takia lakkoja, ja siis erityisesti laittomia, ei tarvitsisi pyrkiä rajaamaan.
Väite on vähintäänkin erikoinen, kun vertaamme Suomea esimerkiksi Ruotsiin. Vuosien 2000–2015 aikana Suomessa menetettiin lähes 600 000 työpäivää laittomien lakkojen seurauksena, Ruotsissa vain 4 000.
Onko kukaan laittomien lakkojen kannattajista mahtanut laskea, minkä verran kilpailukykymme on laskenut ja ennen kaikkea minkä verran olemme menettäneet verotuloja laittomien lakkojen seurauksena.
Mitä taasirtisanomiskynnyksen madaltamiseen tulee, yrittäjien toimintaa läheltä seuranneena olen täysin vakuuttunut, että kukaan yrittäjä tai työnantaja ei halua irtisanoa hyviä työntekijöitä perusteetta. Yrittäjät kärsivät huutavasta työvoimapulasta, ja jokaisesta työntekijästä taistellaan.
Miksi sitten irtisanomiskynnyksen muuttaminen on tärkeää? Suomen sijoitus kansainvälisessä IMD:n (Institute for Management Development )kilpailukykyvertailuissa tippui juuri kolme sijaa viime vuodesta sijalle 11. Nyt on aika tehdä kaikki voitava Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi.
Yksi keino parantaa kilpailukykyä on tehdä työmarkkinalainsäädäntöä koskevat tarpeelliset yleispohjoismaalaiset uudistukset.
Kirjoittaja on kokoomuslainen kansanedustaja sekä kaupungin- ja aluevaltuutettu Kuopiosta.
Karoliina Partanen,
kansanedustaja