15

Turunen Jaana

kulttuurialan yrittäjä, musiikin maisteri

Ekologisesti ja sosiaalisesti vastuulliseen markkinatalouteen nojaava, vapauden ja yhdenvertaisuuden puolesta puhuva ehdokas, jolla on myös politiikan ulkopuolista elämänkokemusta. Tunnen kulttuurin merkityksen kaikessa laajuudessaan. Luotan päätöksenteossa faktoihin.

Kokoomuksen muut ehdokkaat Savo-Karjalassa

2

Eestilä Markku

kansanedustaja, eläinlääkäri

Olen kolmannen kauden kansanedustaja Savo-Karjalan vaalipiiristä. Koulutukseltani olen eläinlääketieteen lisensiaatti. Minulla on monipuolinen kokemus, verkostot ovat kunnossa ja perehdyn asioihin huolellisesti. Olen edelleen motivoitunut sekä kiinnostunut ihmisistä ja asioista. Suhteet muiden puolueiden kansanedustajiin ja ministereihin ovat hyvät ja mutkattomat. Pystyn ajamaan ja perustelemaan asioita kuin asioita, mutta erityistä osaamista minulle on kertynyt energiapolitiikasta, liikenneasioista sekä maa- ja metsätaloudesta. Koulutukseni takia ymmärrän hyvin terveydenhuollon haasteita.

Lue lisää

3

Elmaci Joel

politiikan ja viestinnän suunnittelija

Hei, olen varkautelainen kaupunginvaltuutettu sekä töikseni politiikan ja viestinnän suunnittelija. Olen ehdolla toista kertaa eduskuntavaaleissa Savo-Karjalan piirissä. Minulle tärkeää on pitää huolta hyvinvointivaltiosta, joka on pitänyt huolta minusta. Tulevaisuus tarvitsee vastuunkantajia ja tähän tehtävään olen valmis.

Lue lisää

4

Elo Timo

toimitusjohtaja, varakansanedustaja

Nyt on oikea aika pitää Itä-Suomen puolta. Olen varakansanedustaja, Suomen Koripalloliiton puheenjohtaja, media-alan yhtiön toimitusjohtaja ja kahden teini-ikäisen pojan isä. Olen toiminut monissa tehtävissä politiikan ja urheilun parissa sekä valtakunnallisissa järjestöissä koko aikuisikäni. Tunnen Suomen päättäjät ja asioiden valmistelijat. Menestyminen vaatii taitoa, kokemusta ja joukkuepeliä. Turvallisuus, vahva talous ja hyvinvoivat ihmiset takaavat Itä-Suomen menestyksen jatkossakin.

Lue lisää

5

Hynninen Kati

asiakkuusjohtaja, sairaanhoitaja AMK

HMISEN edustaja. HYVINVOINNIN puolustaja – KokoKansanKati. Itäisen Suomen edunvalvonnan tehostaminen innosti minut lähtemään mukaan ehdolle eduskuntavaaleihin. Olen ollut mukana poliittisessa toiminnassa vuodesta 2009 ja koen, että kertyneen kokemuksen ja laajojen verkostojen myötä minulla on annettavaa yhteisten asioiden edistämisessä valtakunnan tasolla. Olen 41-vuotias varkautelainen kahden teinipojan äiti. Toimin tällä hetkellä Varkauden kaupunginhallituksen puheenjohtajana, Pohjois-Savon maakuntahallituksen jäsenenä ja Pohjois-Savon hyvinvointialue valtuuston 1.varapuheenjohtajana.

Lue lisää

6

Kaita Karita

toimitusjohtaja, yrittäjä

Minua voi määritellä monella asialla, mutta kuvaavin on leijonaemo. Olen 39-vuotias yksinhuoltaja, lapsen oikeuksien lähettiläs ja yrittäjä. Toimin kaupunginvaltuutettuna, aluehallituksessa, Kasvatus- ja koulutuslautakunnassa sekä Unicefin Lapsiystävällinen kunta -koordinaatioryhmässä, jonka tehtävänä on lapsen oikeuksien jalkauttaminen. Toivon, että olet samaa mieltä, ettei lapsista, hyvinvoinnista tai turvallisuudesta tule tinkiä. Velkaantuminen on nopeaa ja tarvitaan vastuuta. Päättäjillä on oltava ymmärrystä talouden lisäksi nykypäivän haasteista, lapsista, koulumaailmasta ja sote-alalta.

Lue lisää

7

Kilpi Marko

kansanedustaja, poliisikirjailija

Olen 53-vuotias kansanedustaja, poliisi ja kirjailija. Pääteemoinani on turvallisuus, terveys ja tulevaisuus. Täysin muuttuneessa maailmantilanteessa turvallisuus nousee entistä merkittävämpään asemaan. Turvallisuutta on jatkuvasti kehitettävä, se työ ei tule koskaan valmiiksi. Puolustukseen Suomi on satsannut historiallisen suuria varoja, mutta sisäinen turvallisuus, oikeusketju kauttaaltaan poliisista vankeinhoitoon on kroonisesti aliresurssoitu. Sellainen tilanne ei voi jatkua tällaisessa pohjoismaisessa, kehittyneessä hyvinvointiyhteiskunnassa.

Lue lisää

8

Knaapi Anne

johtaja, varapääsihteeri

Olen Anne Knaapi johtaja, varapääsihteeri Suomen sosiaali- ja terveys ry SOSTEsta. Yhteiskunnallisen koulutuksen ja ammattitaustan pohjalta kansanedustajaksi pyrkivä monipaikkainen vaikuttaja. Minulla on työkokemusta julkishallinnosta, yrittäjänä ja kansanedustajana toimimisesta sekä työskentelystä yksityisellä sektorilla ja viimeksi sote-järjestökentällä. Osallisuutta lisäävän, uudistuvan demokratian asialla. Minulle tärkeitä asioita ovat talous, hyvinvointi ja turvallisuus. Talous ja hyvinvointi ovat saman kolikon kaksi puolta. Molemmat luovat pohjaa turvallisuudelle.

Lue lisää

9

Kulmala Kari

ylikonstaapeli, hallintotieteiden maisteri

Asun pienessä kunnassa nimeltä Rääkkylä. Siviiliammatiltani olen poliisi ja toimin Itä-Suomen poliisilaitoksen liikennevalvontaryhmässä ryhmänjohtajana. Olen toiminut politiikassa vuodesta 2008 alkaen. Viime eduskuntakaudella toimin kansanedustajana. Vaadin asioiden hoidossa ehdotonta rehellisyyttä, inhimillisyyttä ja oikeudenmukaisuutta sekä itseltäni, että muilta. Haluan, että näytämme omalla käytöksellämme esimerkkiä suvaitsevaisuudesta ja ihmisten kunnioittamisesta myös silloin, kun olemme heidän kanssaan eri mieltä. Se on minun arvojen mukaista!

Lue lisää

10

Niiranen Pekka

toimittaja, valtiotieteiden tohtori

Olen 58-vuotias kuopiolainen toimittaja, naimisissa ja kahden lapsen isä. Olen Kuopion kaupunginvaltuuston ja Kuopion kaupunginhallituksen jäsen sekä Pohjois-Savon maakuntavaltuutettu. Toimin Kuopion Paasikivi-Seuran, Pohjois-Savon UKK-Seuran ja Kuopion Isänmaallisen Seuran puheenjohtajana. Olen kirkolliskokousedustaja ja Kuopion hiippakuntavaltuuston puheenjohtaja. Olen jäsenenä Kuopion Kallaveden seurakuntaneuvostossa, Kuopion ev.-lut. seurakuntayhtymän yhteisessä kirkkovaltuustossa ja toimin Kirkon mediasäätiön hallintoneuvoston puheenjohtajana. Sotilasarvoltani olen reservin kapteeni.

Lue lisää

11

Ojala Kari

oikeuspsykiatrian erikoislääkäri

Ehdokkuuteni kolme kantavaa teemaa ovat julkisen talouden tasapaino, Itä-Suomen elinvoimaisuus ja mielenterveyspotilaiden ja heidän läheistensä arjen sujuvuus. Olen pitkänlinjan terveydenhuollon, terveydenhuollon hallinnon ja johtamisen ammattilainen, koulutukseltani psykiatrian ja oikeuspsykiatrian erikoislääkäri. Pääosan työurastani olen työskennellyt Niuvanniemen sairaalassa ylilääkärinä. Merkittävimmät luottamustehtäväni ovat Pohjois-Savon hyvinvointialueen hallituksen vpj. ja aiemmin sairaanhoitopiirin valtuuston puheenjohtajuus sekä monet Siilinjärven kunnan luottamustehtävät.

Lue lisää

12

Partanen Karoliina

asianajaja, varatuomari

Olen kuopiolainen äiti, varatuomari ja asianajaja. Toimin Pohjois-Savon aluehallituksen jäsenenä ja kaupunginvaltuutettuna. Työssäni olen tottunut asettamaan tavoitteita ja tekemään kovasti töitä päämiesteni eteen. Päätöksentekijänä haluan toimia samoin. Savo-Karjala tarvitsee vahvaa edunvalvontaa jatkuvasti muuttuvassa maailmassa. Tulevana hallituskautena on tärkeää laittaa Suomen talous oikealle raiteelle. Kaikki työhön kykenevät on saatava töihin. Perusterveydenhuollon korjaussarja on tehtävä nyt. Talouden haasteista huolimatta koulutus ja lapset eivät ole asia, josta voimme säästää.

Lue lisää

13

Pääkkö Sakari

projektipäällikkö, valtiotieteiden kandidaatti

Olen 28-vuotias kaupunginvaltuutettu ja aluevaltuutettu Kuopiosta. Toimin myös Savo-Karjalan Kokoomuksen puheenjohtajana ja Kuopion kaupunkirakennelautakunnan puheenjohtajana. Työkokemusta minulla on erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntija tehtävistä suunnittelijana vanhus- ja vammaispalveluissa ja projektipäällikkönä. Koulutukseltani olen valtiotieteiden kandidaatti kansantaloustieteestä ja teen loppuun maisteriopintoja terveystaloustieteestä. Minulle keskeisiä arvoja politiikassa on vapaus ja vastuu sekä mahdollisuuksien tasa-arvo.

Lue lisää

14

Riihola Kari

kotipizzayrittäjä, työfysioterapeutti

Olen 55-vuotias yrittäjä Savo-Karjalan alueelta. Asuin paikkakuntanani on Iisalmi. Perheeseeni kuuluu vaimo ja viisi aikuista lasta. Tällä hetkellä toimin iisalmelaisten edustajana kaupunginvaltuustossa ja kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtajana. Muita luottamustoimia on jäsenyydet erilaisissa julkisten ja yksityisten organisaatioiden hallituksissa. Tarkempi listaus luottamustoimista ja kuvaus minusta löytyy nettisivuilta www.kaririihola.fi. ”Yhdessä enemmän” pitää paikkansa niin perhe-elämässäni kuin yrittäjyydessäkin ja politiikassa. Toimimalla yhdessä saadaan enemmän aikaan.

Lue lisää

16

Vallius-Hyttinen Marjo

yksikönjohtaja, ft YAMK sosiaali- ja terveysalan kehittäminen

Olen 52-vuotias johtamisen ja sotealan ammattilainen. Työssäni johdan mielenterveyskuntoutujien kotia. Minulla on kolme aikuista lasta ja yksi lapsenlapsi. Harrastan monenlaista kuntoilua, luonnossa liikkumista, leipomista ja kinestetiikkaa. Minulle päätöksenteossa on tärkeää, että ihminen on keskiössä. Tarvittaviin palveluihin on päästävä ajoissa. Mahdollistetaan oppiminen kouluissa ja unohdetaan inkluusio. Autetaan pieniä ja keskisuuria yrityksiä menestymään. Pidetään edellytykset luonnon monipuoliselle käytölle. Tieverkoston kunnossapito on taattava, jotta Suomessa on turvallista liikkua.

Lue lisää