Blogi: Juha-Matti Puhakka – Esperi tentten teelika mentten – puh pah pelistä pois

Viime vuosina sotesotkut eri muodoissaan ja hoitotyön laatu ovat olleet pinnalla. Esimerkkinä viime vuoden ylityö- ja vuoronvaihtokielto sekä Helsingin Sanomissa puhututtaneet lähihoitajakoulutukseen liittyvät haasteet (22.10.2018) tai “kuolleita hoitajia, entisiä työntekijöitä ja Jaska Jokunen – Työvuorolistoille merkitään haamuja, jotta hoitajamitoitus saadaan näyttämään paremmalta” -otsikolla oleva uutinen Iltalehdessä 13.11.2018. Siis hetkinen. Uutinen Esperistä tuli julki tammikuun lopussa, eli vain noin kaksi kuukautta Iltalehdessä olleen jutun jälkeen, jossa haamutyöntekijäkikkailuun mainittiin syyllistyvän erityisesti isot yksityiset yritykset. Ja silti Esperin väärinkäytöksiin sinisilmäisesti ratkaisuksi ehdotetaan hoitajamitoituksen lisäämistä. Todellako muistimme on näin lyhyt ja uskomme asian ratkeavan desimaalin muuttamisella kun tiedossa jo on, että jo nykyisellään isot yritykset antavat näille piut paut. Vai ehkei tätä edes uskota ratkaisuksi, vaan ehdotuksella pyritään saamaan kiusallinen ongelma katoamaan sopivasti vaalien alla?

Näin vaalien alla helpoilla ratkaisuilla ja populistisilla ehdotuksilla ratsastetaan ja kerätään näin sympatiat. Pahikselta saadaan näyttämään se, joka ei tähän leikkiin lähde mukaan. Olisiko kuitenkin aika myöntää, että päätöksessään jääräpäisesti pysynyt kokoomus onkin ehkä oikeassa? Poliittisesti helpoilla ratkaisuilla voidaan pestä hetkeksi kädet, kunnes seuraavan kerran taas kuohuu. Tuolloin esitetään taas seuraavaa helppoa ratkaisua ja rukoillaan, että seuraava ongelma tulisi vasta seuraavalla hallituskaudella.

Olisiko siis aika unohtaa pikaratkaisut, ja kädet savessa upota ongelman ytimeen?

Vika pelaajissa vai pelin säännöissä?

Kokonaisuudessaan sosiaali- ja terveysalan haastava tilanne on useiden tekijöiden summa. Juurisyynä voidaan sanoa, että suurien ikäluokkien ikääntyminen aiheuttaa painetta hoiva- ja terveyspalveluiden järjestämisessä. Tämän seurauksena kunnissa ei enää pärjätä julkisten palveluiden varassa, joten kunnat joutuvat hankkimaan palveluita yksityisiltä toimijoilta, mikä tapahtuu kilpailutusten kautta. Koska Suomessa ei osata laatuperusteista kilpailutusta, on kilpailutuksissa ratkaissut raha – eli kunnat vaativat, että palvelu on pystyttävä tuottamaan halvalla, sen sijaan, että vaadittaisiin sen tuottamista laadukkaasti. Laatua vaaditaan ainoastaan paperilla, mutta sen todellista toteutumista ei osata valvoa ja vaatia. Ja juuri tämä on ongelmien alkusyy: kilpailutukset ovat voittaneet yritykset, joista osa on valmiita tekemään palvelua hinnalla millä hyvänsä välittämättä laadusta. Halvalla ei saa hyvää.

Jos sote-toimialaa johdetaan vain ja ainoastaan numeroiden kautta on ilmiselvää, että ihmisyys ja ihmisten yksilölliset tarpeet jäävät taustalle. Onko maksimaalista voittoa tavoittelevien hoitotyötä tuottavien yritysten korkeimmalla johdolla riittävää ymmärrystä ihmisten hoitotyöstä ja sosiaali ja terveydenhuollon toimialan murroksesta? Tämä voitaisiin kilpailutuksissa varmistaa esimerkiksi niin, että sosiaali- ja terveysalan yksityisten yrityksen johtoryhmän jäsenistä tietyllä prosenttiosuudella tulisi olla sosiaali- ja terveysalan johtamisen korkeakoulututkinto pelkän liiketoiminnan osaamisen sijaan. Ehkäpä tämä toisi mukaan inhimillisempää johtamista koko toimialalle, mikä näkyisi niin henkilökunnan mitoituksessa kuin palvelun laatuna.

Konkreettinen esimerkki siitä, että Suomessa ollaan sosiaali- ja terveyspalveluiden kilpailutuksessa muuta maailmaa jäljessä on vammaispalveluiden Ei myytävänä! –kansalaisaloite, joka keräsi reilusti yli vaadittavat 50 000 ääntä viime vuonna lähteäkseen eduskunnan käsittelyyn. Tämän jälkeen myös eduskunta myönsi, että vammaisten palveluissa ja niiden kilpailutuksessa on menty monelta osin metsään. Kilpailutusten epäonnistuminen ei kuitenkaan kosketa vain hoiva- tai vammaispalveluita, vaan koskettaa kaikkia kuntien toteuttamia sosiaali- ja terveysalan kilpailutuksia. Kilpailutuksia on toteutettu samoin periaattein kuin kunnan muitakin kilpailutuksia, mutta on selvää, ettei hoivakodin rakennusurakkaa voi kilpailuttaa samoin perustein kuin hoivakodin palvelua – mutta silti näin tehdään.

Onneksi nykytilanteessa jo osittain kuntalaisilla on mahdollista valita toimija, joka tuottaa palvelua laatu edellä, eli hankkia palvelua palvelusetelillä, minkä avulla asiakas voi itse valita sen yrityksen, jolta hän kyseistä palvelua haluaa. Tämä kääntää asetelman päälaelleen: nyt pelaajana ovatkin asiakkaat, ja nappuloina yritykset.

Asiakas voi valita haluamansa hyvämaineisen toimijan ja mikäli palvelu ei miellytä, on hänen mahdollista vaihtaa palvelua tarjoavaa yritystä. Myös niissä yrityksissä joissa raha ratkaisee, ovat kaikkoavat asiakkaat yleensä kriittinen syy kohentaa palvelun laatua.  Valitettavasti palveluseteli on kokonaisuudessaan melko tuntematon ja myös tämän esiintuonnissa olisi vielä tehtävää, kuten myös siinä, että asiakkaat pystyisivät nykyistä yksinkertaisemmin vertailemaan palveluntuottajia ja selvittämään heidän tuottamansa palvelun laadun. Palvelusetelillä kuntalaisten on mahdollista hakeutua paikallisten hoivayritysten asiakkaiksi, mikä osaltaan tukee alueen elinvoimaisuutta ja jättää rahan kuntaan.

Tekijöillä on väliä

Riippumatta siitä, kuka pelissä on pelaajana on palvelun laadukkaassa toteutumisessa keskeistä palvelua toteuttava taho, eli työntekijät. Potilasmäärien kasvu aiheuttaa sen, että alalle tarvitaan lisäkäsiä. Ratkaisuna työttömyyteen lähihoitajaopinnot ovat TE-toimiston ratkaisu ja ehdotus lähes kaikille työttömyyden kanssa kamppaileville. Tämä lähihoitaja-opintoihin hakeutumisen tuputus on monella tapaa vahingollista. On väheksyvää ammattitaitoisia hoitajia kohtaan luoda kuvaa, että alalla pärjäisi kuka vain. Tämä oletus aiheuttaa ongelmia niin opinnoissa kuin itse työssäkin. Aiheesta kohistiin taannoin, kun HS
kirjoitti, että potilasturvallisuuden takia opettajat toivovat, ettei osa opiskelijoista saisi koskaan töitä alalta. Olisiko siis aika antaa alan osaajille heidän ansaitsema arvostus ja lopettaa tuputus, ja antaa alalle hakeutua vain niiden, jotka sitä aidosti itse haluavat. Toisaalta voi kysyä, että haluaisitko valita itsellesi ammatin, jota ei arvosteta ja josta et saa kiitosta. Ihmisten tulee kokea tekevänsä merkityksellistä työtä ja tällä hetkellä sen toteutuminen alalla on vaikeaa, ammattilaisista johtumattomista syistä: he tekevät parhaansa ja ylikin paikatessaan selkänahastaan desimaalikikkailuun syyllistyviä yrityksiä, jotka eivät välitä hoitajavajeesta vaan ovat tähänkin saakka korjanneet sen “Jaska Jokusilla”. On elintärkeää saada kohennettua koko toimialaa vaivaavaa kirousta, mikä osaltaan lisää aidosti alasta kiinnostuneiden innostusta hakeutua alalle. Jos etsimme työntekijäpulaan helppoja ratkaisuja, on kohta HS:ssä esitetyn opettajan pelko meidän kaikkien pelko. Soveltuvuuskokeen takaisin ottaminen olisi askel oikeaan suuntaan.

Säännöt uusiksi

En kaikissa näkemyksissäni sitoudu aiempien hallitusten tai niissä olleiden kokoomusedustajien näkemyksiin, mutta tässä sotkussa olen kokoomuksen kanssa samalla mieltä: toimialan ongelmat eivät ratkea desimaalilla. Siksi kunnioitan kokoomuksen linjaa siitä, ettei tässä metsäpalossa lähdetä sammuttamaan pensasta vaan taltutetaan koko palo. Yksittäisiä paloja sammuttamalla kuluu aikaa ja rahaa, ja tulipalo ehtii levitä aina seuraavaan suuntaan ennen seuraavaa sammutusyritystä. On selvää, että toimialalle tarvitaan lisäresursseja, eli suomeksi lisää rahaa. On kuitenkin tärkeintä kohdistaa rahat oikein, jotta sillä olisi todellista vaikutusta yksittäisten sammutusyritysten sijaan. Desimaalin muuttaminen nykyarvosta 0,5 ehdotettuun 0,7 ei ratkaise alan hallitsematonta nykytilannetta, josta Esperi on vain yksi esimerkki. Desimaalin muuttaminen ratkaisee tilanteen vain niissä yksiköissä, joissa sääntöjä ollaan valmiita noudattamaan. Jos pelin pelaajat ovat päättäneet pelata säännöistä välittämättä, ei säännön viilaaminen takaa edelleenkään sitä, että he sääntöjä tulevat noudattamaan. Vaikka nykyinen kohu on keskittynyt Esperin ja yksityisten toimijoiden ympärille, tulee muistaa, että järjestämisvastuu palveluista on silti yhä kunnilla, ja kunnat osaltaan näistäkin kohuista vastuussa. Olisiko aika kirjoittaa säännöt kokonaan uusiksi ja ennen kaikkea varmistaa, että sääntöjä noudatetaan, jotta epäreilusti pelaavat eivät selviä pelistä laittamalla pelaajia vaihtoon, vaan joutuvat ”puh pah pelistä pois”?

Linkki ehdokkaan blogiin: www.jmpuhakka.fi/blog 

Kirjoittaja on kokoomuksen kansanedustajaehdokas Juha-Matti Puhakka Savo-Karjalasta

Kategoriat: Blogit, Juha-Matti Puhakka