Olen paljon puhunut siitä, miten luoda Itä-Suomelle aitoa vetovoimaa. Ovatko ne kasvavat yritykset? Onko sittenkin tiivis, moderni ja ympäristöystävällinen kaupunkirakenne ja laaja kulttuuritarjonta? Ehkäpä hienot, uudet rakennukset, nostokurkien aura ja lupaava, kunninanhimoinen kaavoitus? Voi olla. Mutta minä uskon, että paras tapa vetovoiman kehittämiseksi Itä-Suomessa on liike-elämän edistämisen lisäksi ennenkaikkea panostus laadukkaisiin, hyvin resursoituihin varkaiskasvatukseen sekä perusopetukseen.
Laadulla on väliä
Kun perheen vanhempi saa työpaikan uudelta paikkakunnalta, ensimmäinen asia, jota tutkaillaan on muuttopaikkakunnan koulutustarjonta, lasten harrastusmahdollisuudet sekä millainen perhepalveluiden taso alueella on. Ja tässä on iskun paikka. Meillä tilanne on oikeasti suhteellisen hyvä verrattuna pk-seudun ruuhkaisiin keskuksiin, mutta varaa parantamiselle on.
Yksi parhaista tavoista lähteä luomaan houkuttelevuutta alueelle onkin panostaa juuri lapsiperheiden palveluihin. Me haluamme houkutella tänne nuoria, perheellisiä tai perheen perustamista harkitsevia osaajia. Ja tähän työn sekä vapaa-ajan laadukas tasapaino on erinomainen valttikortti. Ei nyt munata tätä!
Tasalaatuinen ja yhdenvertainen palvelu
Kaiken myrskyn silmässä minä uskallan väittää, että sillä ei ole väliä tuleeko palvelu julkiselta vai yksityiseltä puolelta, kunhan asiakkaalle taataan mahdollisuus lainmukaiseen oikeuteensa vaatia myös kunnallista palvelua. Millä on väliä on se, kykenemmekö tarjoamaan alueen perheille tasalaatuista, valvottua sekä kilpailukykyistä palvelua, jonka perässä haluttaisiin muuttaa uran perässä ruuhka-Suomesta tänne kalakukkojen ja sultsinoiden sekaan. Palveluntarjoajille tulee olla selkeät laadulliset kriteerit, joiden valvomiseen on osoitettava kunnolliset resurssit. Mikäli emme uskalla laittaa rahaa laadun parantamiseen, ei ole syytä odottaa selkeitä kasvuvisioitakaan.
Itä-Suomen veturiksi tulee nostaa laadukkaat, vahvaa kilpailuetua luovat lapsiperheiden palvelut. Ollaan se paras paikka lapsille ja uskalletaan budjetoida rohkeammin tulevaisuuteen. Kyllä se laina sieltä itsensä takaisin maksaa, korkojen kera!
Rohkeasti katse tulevaisuuteen ja mahdollistetaan lastemme loistaminen!
Linkki ehdokkaan blogiin: www.miiaef.fi/blogi-2
Kirjoittaja on kokoomuksen kansanedustajaehdokas Miia Eskelinen Fingerroos Savo-Karjalasta